Törnävän kartanossa kesällä 2026 esitettävä näytelmä Uusi alku kertoo Östermyran kartanon alkuajoista. Vaikka tarina on historiallinen, on joissain kohdissa käytetty myös taitelijanvapauksia. Mikä siis on totta ja mikä tarua? Entä mitä tarkoittavat patruuna, hamari tai takkirauta?
SANASTOA ÖSTERMYRAN AJOILTA
Ruukinpatruuna = Rautaruukin omistaja, ruot. brukspatron. Sanaa ”patruuna” on ajoittain käytetty myös suurten maatilojen tai tehtaiden omistajista.
Patrunessa = Patruunan aviovaimo.
Mamselli = Tarkoittaa varsinaisesti neitiä, eli naimatonta säätyläisnaista. Kaikkia naimattomia naisia alettiin kutsua neideiksi vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla. Östermyrassa Ulrika ”Ulla” Collin oli merkitty kirkonkirjoihin neitinä ”demoiselle” eli rans. mademoiselle, neiti.
Huushollerska = Taloudenhoitaja, ruot. hushållerska.
Buukshollari = Kirjanpitäjä, ruot. bokshållare.
Pehtoori = Työnjohtaja tai tilanhoitaja, käytössä erityisesti suurmaatiloilla. Samaa tarkoittaa myös valttari.
Raatimies = Kaupunginraadin eli porvareista koostuvan päättävän elimen jäsen.
Assémblèe = Tanssiaiset, suora käännös ranskasta tarkoittaisi kokousta. Assémblèeita voitiin järjestää yksityiskodeissa ja niihin osallistuakseen piti ostaa osallistumisoikeus. Assémbèiden kulta-aika Suomessa oli 1810-luvun Turun romantiikan aika, ennen hallinnon siirtämistä Helsinkiin.
Kauppahuone = Ulkomaankauppaa käyvä perheyritys, joka ei kuitenkaan ollut itsessään oikeushenkilö, vaan sopimusosapuolena oli itse kauppaporvari. Jatkuvuuden ja maineen takia kauppahuoneen nimeä kuitenkin korostettiin omistajan edelle. Osakeyhtiöt yleistyivät vasta 1850-luvun jälkeen.
Fennofiili = Varsinaista 1820-luvulla alkanutta fennomaniaa edeltänyt suuntaus, jossa pieni, mutta aktiivinen ryhmä yliopistoihmisiä, papistoa tai muuta säätyläistöä kiinnostui suomen kielestä ja alueen historiasta. Fennofilian voidaan katsoa alkaneen 1700-luvulla.
Kniipivasara = Nippuvasara suomalaisemmalta nimeltään, ruot. knipphammare. Suurikokoinen noin 100 kg painava takomakone, joka Östermyrassa toimi vesivoimalla. Seppä valmisti varsinaiset rautaesineet tällä koneella, naulojen ja pulttien takomiseen voitiin käyttää varsinaista naulavasaraa.
Kankivasara = Kankivasaralla takkirautaharkot mellotetaan, eli takkiraudan hiilipitoisuutta vähennetään, jotta raudasta saadaan tarpeeksi kestävää. Nippuvasaraa suurempi kone painoi n. 300-400 kg. Östermyrassa tätä käytettiin niin ikään vesivoimalla. Nimi viittaa tämän valmistusvaiheen lopputulokseen, joka muistutti kankea.
Suomalmi = Nimensä mukaan suoperäinen rautamalmi, toiselta nimeltään järvimalmi. Sisältää rautaa n. 20-47 %. Etelä-Pohjanmaalla sitä kutsuttiin hölmäksi, muualla Suomessa esim. malviksi tai rautamullaksi. Suomenkielen sana ”rauta” perustuu myös järvimalmin punaiseen väriin (vrt. ruotsin sana röd, punainen), joskin malmia tavataan myös keltaisena, mustana ja ruskeana.
Ylä/alahamari = Tikkukosken varressa sijainneet kaksi kankivasarapajaa, joissa sepät käyttivät suuria kankivasaroita.
Takkirauta = Masuunissa sulatettu rautaseos, johon sekoittuu prosessissa 4-5 % hiiltä. Haurasta, lähinnä kuljetukseen kelpaavaa rautatavaraa, joka voitiin valaa muoteissa harkoiksi eli harkkoraudaksi. Näitä harkkoja Östermyrakin osti Ruotsista.
Sysi = Puuhiiltä, jota Pohjanmaalla miilutettiin erityisesti lepästä, myöhemmin opittiin myös tekemään mäntysysiä. Seinäjoen varren mittavat leppävarat hakattiinkin pitkälti maantasalle rautaruukin kuumimpina vuosina. Rautamasuunit ja vasarapajojen ahjot käyttivät nimittäin valtavat määrät sysiä, joten niiden valmistamisesta muodostui paikallisille todellinen lisätienesti.
Salpietari = Karjan lannasta ja virtsasta keittämällä valmistettua typpihapon suoloja. Luonnossa salpietaria voi esiintyä myös malmina, mutta Pohjanmaalla sitä keitettiin maatiloilla, etenkin ruotsinkielisellä alueella. Prosessi vaati yleensä vuosia, kun lanta-ainesta ladottiin erityisiin salpietarilatoihin, sitten keitettiin puuammeessa ja uutettiin lopulta neste kuparipannuihin. Salpietari oli toinen merkittävä ruudin valmistuksen raaka-aine rikin ohella, mikä mahdollisti ruutitehtaan perustamisen Östermyraan. Salpietarin valmistus oli niin tärkeä sivutulo sitä harjoittaville tiloille, että salpietarituloilla voitiin maksaa jopa koko vuoden verot!
Syyskäräjät = Suomen oikeusjärjestelmän alioikeusaste jakautui pitkään kaupunkien raastuvanoikeuteen ja maaseudun kihlakunnanoikeuteen, joista jälkimmäinen kokoontui käräjillä vähintään kahdesti vuodessa. Seinäjoki ja Östermyra kuuluivat Ilmajoen kihlakuntaan, joka kokoontui nimismiehen talossa Ilmajoen Peltoniemessä. Yleensä pidettiin talvi- ja syyskäräjät, mutta joskus jouduttiin asioiden kasautuessa pitämään myös ylimääräisiä käräjiä. Käräjillä puhetta johti kihlakunnantuomari ja tuomioita langettivat luotettavista (ja yleensä varakkaista) talonpojista kootut maallikkotuomarit eli lautamiehet. Käräjäoikeuden tuomioista saattoi valittaa laamanninoikeuteen Vaasaan ja edelleen hovioikeuteen Turkuun.
TOTTA VAI TARUA?
HUOM! Artikkeli sisältää juonipaljastuksia!
Kutsuttiinko Gustaf Adolfia hänen toisella nimellään Adolfiksi? TARUA
Tai sanoisimmeko, riippunee henkilöstä. Näytelmässä Adolfin hellyttelynimeä Atte käyttää hänen vaimonsa. Muille hän on vaihtelevasti joko patruuna, herra Wasastjerna tai rakas poika. Gustaf Adolf on nimetty mitä ilmeisimmin kuningas Kustaa III perintöprinssin, tulevan kuninkaan Kustaa IV Aadolfin mukaan. Östermyran ruukin takomissa rautaesineissä käytetään yleensä kirjainyhdistelmää G.W., ja julistuksissa niin ikään esiintyy joskus Gustaf Wasastjerna, joten ainakin virallisissa yhteyksissä patruuna lienee käyttänyt ensimmäistä nimeään.
Näkyikö Suomen sota (1808–1809) myös Seinäjoella? TOTTA
Hedvig kuvaa ympäröivää maaseutua täyden tuhon kokeneeksi. Näin on varmasti ollutkin, joskaan ei suoranaisen taistelutoiminnan vuoksi. Kevättalvella 1808 puolet ruotsalaisista joukoista, etupäässä Carl Johan Adlercreutzin johtama 2. Prikaati, vetäytyivät pohjoiseen Ilmajoen läpi kulkenutta maantietä, joka kulki Östermyran ohitse. Talvi oli äärimmäisen ankara, joten sotilaat repivät latoja, aitoja, seipäitä ja mitä ikinä poltettavaksi kelpaavaa suuriin kokkoihin pysyäkseen lämpiminä. Lisäksi melintarvikkeita ostettiin ja otettiin armeijan haltuun kuittia vastaan. Myöhemmin venäläiset tekivät samoin. Seinäjoen kylä kärsi tosin vähemmän kuin monet muut lähistön valtateiden varsilla sijaitsevat kylät.
Näytelmä vihjaa myös, että ruotsalaiset tai venäläiset upseerit olisivat majoittuneet sodan aikana Östermyrassa. Tästä ei ole historiallisra näyttöä, mutta kirjoittaja pitää tällaista lyhytaikaista majoitusta mahdollisena, peräti todennäköisenä, koska perääntymistie kulki pitäjän kautta.
Oliko Abraham Wasastjerna tyytymätön poikiensa toimintaan? TOTTA
Abraham Falander-Wasastjerna eli vaiherikkaan ja varsin tuottoisan elämän. Hän peri alun perin kokkolalaisen kauppahuoneen isältään, mutta muutti sittemmin Vaasaan, sai siellä täydet porvarioikeudet suosiollisten avioliittokauppojensa ansiosta ja kasvoi yhdeksi Pohjanmaan suurimmista liikemiehistä. Hänen toimialaansa kuului laivanvarustusta, saha- ja rautateollisuutta, jopa tupakkatehdas ja paljon erilaista kaukokauppaa.
Kuudesta täysi-ikäiseksi kasvaneesta pojastaan viisi jäi Suomeen ja osallistui isän liiketoimiin. Kaikkiaan kolme heistä eri aikoina auttoi isäänsä kauppahuoneessa, yksi hoiti Kolkin sahaa Vähässäkyrössä ja tarinamme kannalta olennaisin henkilö Gustaf Adolf Östermyran rautaruukkia. 1810-luvulla isä kuitenkin kirjoitti liiketuttavalleen: ”Minulla ei ole poikia, jotka haluaisivat tehdä sen enempää tuontia kuin vientiäkään.” Vanha raatimies ei luopunut bisnestensä ohjaksista edes viimeisinä elinvuosinaan, mikä kertoo luopumisen vaikeudesta ja epäluottamuksesta nuorempaan polveen.
Ovatko Abraham Wasastjernan kirjeet Gustaf Adolfille niin jyrkkiä kuin näytelmässä ehdotetaan? TARUA
Näytelmää varten kirjoitettiin sarja fiktiivisiä kirjeitä, joissa isän lähes tunteetonta suhtautumista korostettiin. Todennäköisesti vanha raatimies on ollut Gustaf Adolfin toimintana vähintään hyväksyvä, mutta näytelmän kirjeissä Gustaf Adolf saattaa myös tulkita isänsä sanat jyrkemmin kuin tarvitsisi. Ehkä niissä on siis enemmän totta kuin tarua.
Olivatko Wasastjernan veljekset opiskelleet suomea Kauhajoella? TOTTA
Kielipolitiikka ei vielä 1800-luvun alussa määrittänyt ihmistä samalla tavalla, kuin vuosisadan lopulla, jolloin kielikysymyksestä muodostui suorastaan eksistentiaalinen uhka. Ruotsin vallan ajalla kieleen suhtauduttiin käytännönläheisesti; ruotsi toimi virkakielenä, joten menestyäkseen ruotsia oli pakko osata, mutta etenkin maaseudulla oli pappien ja muidenkin virkamiesten usein osattava suomea. Suomenopinnot olivat osa Abraham Falanderin liiketoimintamallia, osasipa vanha kauppaneuvos itsekin suomea, mistä on osoituksena Östermyraan lähetetty kirje.
Oliko rautaruukki niin pahasti tappiollinen? TOTTA
Östermyran rautaruukkia ei suunniteltu toimimaan yksityisenä yrityksenä, vaan turvaamaan Abraham Falander-Wasastjernan laivanvarustustoiminnan rautaesineiden tuotanto. Talonpoikien kanssa oli kuitenkin sovittu, että ruukki tyydyttäisi ensisijaisesti paikallisten rautaesineiden tarpeet, mikä oli talonpojille kannustin nostaa suosta suomalmia, sulattaa se ja toimittaa ruukille. Tuotto-odotuksia heikensi erityisesti se, että rautaruukki ei toiminut yksinomaan paikallisella suomalmilla, vaan tarvitsi seokseensa takkirautaa, mitä tuotettiin Ruotsissa.
Rakensiko Gustaf Adolf isältään salaa ankkureita? TARUA
Ankkurien valmistus sijoittuu itse asiassa myöhemään aikaan, isän poismenon jälkeisiin vuosiin 1815-1816. Tuolloin ruukinpatruuna todella valmisti suuren määrän eri kokoisia ankkureita ja antoi ne Vaasassa toimivien veljiensä kaupiteltaviksi. Totta on se, että ankkurit menivät huonosti kaupaksi ja patruuna turhautui huonoon kauppaonneen, mitä piti veljiensä saamattomuutena. Ei tosin ole vallan mahdotonta, etteikö ankkureiden valmistusta olisi aloitettu jo vanhan kauppaneuvoksen vielä eläessä. Paljon laivanvarustusta harjoittanut isä olisi varmasti ollut arvokas apu siinä, millaista tavaraa Euroopan laivoja varustavat suurvallat olisivat tarvinneet – ainakin hän piti itseään jonkinlaisena alan asiantuntijana. Projekti oli siten siipiään kokeilevalta liikemieheltä virheaskel.
Olivatko Gustaf Adolf ja Hedvig samanikäinen aviopari? TARUA
Näyttelijät Jussi Kaartinen ja Jenni Mannila ovat samanikäisiä, hieman yli kaksikymppisiä. Kovin paljon he eivät eroa vastineistaan, mutta huomionarvoista on, että avioparilla oli ikäeroa jopa yhdeksän vuotta. Ikäerosta teki entistä merkityksellisempää se, että Hedvig oli vasta 17-vuotias, G.A. jo sentään maailmaa nähnyt 26-vuotias.
Pakoiliko Nils Collin patruunan tapaamisia? TARUA
Nils Collin toimi kartanon kirjanpitäjänä ja todennäköisesti myös rautaruukin kirjanpitäjänä sen jälkeen, kun alkuperäinen ruukinkirjanpitäjä Gravander menehtyi 1809. Nilsin pakoileva luonne oli kuitenkin näytelmätekninen ratkaisu.
Ovatko kaikki näytelmän henkilöt todellisia? TARUA
Yhdellä hahmolla, Elisabet Roosilla, ei ole todellista vastinetta. Roosit tosin olivat merkittävä pohjalainen kauppiassuku. Myös Anna Maria Hisingin, Hedvigin sisaren, kohdalla totuutta on vähintään venytetty, sillä hän nukkui pois jo 1812, eikä siis ollut August Wilhelmin kummitäti tai lohduttamassa sisarta lapsen poismenon jälkeen 1813.
Menivätkö G.A. Wasastjerna ja Hedvig naimisiin Östermyrassa? TARUA
Nuorenparin häitä vietettiin Vaasassa, hyvin todennäköisesti morsiamen kotona. Tämä oli paitsi ajanmukainen, myös logistisesti parempi ratkaisu.
Järjestettiinkö Östermyrassa tanssiaisia G.A. ja Hedvigin aikaan? MAHDOLLISTA
Joskaan ei kovin todennäköistä. Hedvig tuli raskaaksi jo hyvin pian avioliiton jälkeen ja synnytti pojan, August Wilhelmin, vuonna 1812. Vuosina 1813 ja 1814 esikoispojan ja sittemmin vaimon kuolemat toivat mukanaan murhetta. Pienimuotoisia tanssiaisia on toki voinut olla hää-, syntymä- ja nimipäivien tai muiden säätyläisille tärkein merkkipäivien yhteydessä, mutta osallistujamäärät lienevät olleet pienet.
Aiheuttiko Napoleonin sotaretki Venäjälle 1812 huolta myös Suomessa? TOTTA
Täytyy muistaa, että ”Suomi” oli vuonna 1812 vielä melko uusi ajatus, vasta kolmivuotias. Haikailuja paluusta Ruotsin yhteyteen eläteltiin, toisaalta kammoksuttiin venäläisten määräystä muodostaa suomalaisista jalkaväkirykmenttejä vähintäänkin maakunnan omaa puolustusta varten. Mainittakoon, että loppujen lopuksi Napoleonin Moskovan polttamiseen ja La Grande Arméen kuuluisaan tuhoon tautien ja pakkasen hampaissa johtanut retki vaikutti Suomeen vain yhdellä tapaa. Ruotsin ja Venäjän hallitsijat nimittäin sopivat tapaamisessaan Turussa Ruotsin luopuvan kaikista vaateistaan Suomen aluetta kohtaan.
Oliko G.A. Wasastjerna vaimonsa kuoleman jälkeen iloton, kuten hänestä kerrotaan? TOTTA
Kansantarinat todella kuvaavat Gustaf Adolfia synkkänä hahmona. Todennäköisesti hän ei ole nuoruusvuosinakaan ollut mikään iloinen veikko, mutta menetykset lienevät pahentaneen tätä luonteenpiirrettä. Hänen kerrotaan vaimonsa kuoleman jälkeen nauraneen vain kahdesti. Rahvaan kuvauksiin tulee suhtautua tosin sikäli varovaisesti, ettei herrasväki käyttäytynyt tavallisen kansan silmissä muutenkaan ilakoiden, vaan korosti hillityllä käytöksellään säätynsä ylemmyyttä. Ilmeisesti patruuna on kuitenkin ollut tässä suhteessa ihan erityisen kuivakka, koska siihen on kansakin kiinnittänyt huomiota. Patruuna oli niin ikään kova käräjöimään paikallisten talonpoikien kanssa, mikä lienee vaikuttanut ”Pohjanmaan kuninkaan” jälkimaineeseen.
Jättikö Abraham Wasastjerna perintönsä todella niin epäselvään tilaan kuin näytelmässä esitetään? TOTTA
Wasastjerna ei ehkä itsekään ennustanut poismenoaan tammikuussa 1815, sillä hänen viiden elossa olevan poikansa omistussuhde isänsä jälkeensä jättämiin laitoksiin jäi täysin määrittelemättä. Näin oli jopa Gustaf Adolf Wasastjernan kohdalla, vaikka tämä oli opiskellut vuorityötä Ruotsissa ja toiminut ruukin asiamiehenä jo ennen Suomen sotaa. Muut veljet kyseenalaistivat hänen ehdottoman oikeutensa ruukkiin. Lopullisesti kuolinpesä saatiin selvitettyä vasta neljä vuotta myöhemmin 1819, jolloin rautaruukki siirtyi G.A. Wasastjernalle.
Veljeksistä muut jakoivat vaihtelevalla menetyksellä jäljelle jääneet osat isän imperiumista:
Esikoispoika Johan Jakob, joka myös näytelmässä nähdään kartanon vieraana, lunastettiin perinnöstä pois. Hän osti rahoilla Åminneborgin kartanon Maalahdesta ja ryhtyi viljelemään maata, huonolla menestyksellä. Tilan ajauduttua konkurssiin hän siirtyi Vaasaan Suomen Pankin konttorikirjuriksi, missä virassa kuoli 1858.
Pojista kaksi, Carl Abraham ja Christian Didrik, jäivät Vaasaan hoitamaan isänsä varsinaista kauppahuonetta, perien tämän mittavan liiketuttavaverkoston. Huomionarvoista on, että molemmat olivat mukana 1800-luvun ensimmäisinä vuosina myös Östermyran rautaruukin toiminnassa ja käyttivät niin ikään titteliä ruukinpatruuna Ilmajoen maamiesseuran kirjoissa. Heistä viimeksimainittu menehtyi v. 1830, jonka jälkeen nuorempi veli hoiteli yritystä vielä vuoteen 1843, kuolemaansa saakka.
Veljeksistä nuorin, Frans Didrik, valitsi alunperin kokonaan toisen uran opiskellen lääkäriksi. Hän palveli ensin Tukholman Kungsholmenilla sijainneessa Serafimer-sairaalassa ja Suomen sodan aikana Upplannin rykmentin lääkärinä. 1810 hän palasi isänsä mukana Ruotsista ja otti hoitaakseen Kolkin sahan, missä niin ikään oli komea kartano. Hän laajensi liiketoimiaan 1824 perustamalla Kolkkiin myös vaatetustehtaan, jonka möi 1834. Hän kuoli 1853 Helsingissä jättäen jälkeensä merkittävän luonnontieteellisen kokoelman.
Ajoiko Gustaf Adolf uskolliset Collinit pois suututtamalla heidät? TARUA
Kirkonkirjoista selviää kuitenkin, että kaikki Collinin sisarukset muuttivat Östermyrasta pois vuonna 1816, Nils Collin Kuortaneelle ja Ulla sekä Anna Sofia Orisbergiin. Näytelmässä esitetty karu välirikko on fiktiota, mutta mahdotonta moinen ei ole.
Oliko Gustaf Adolf paras valinta ruukinpatruunaksi? TOTTA (jos nyt mitään historiallista totuutta on olemassa)
Historiassa jossittelu ei toki ole kovin tieteellistä, mutta Gustaf Adolf oli tietyssä mielessä isänsä menestystuote. Hänen opiskelunsa Ruotsissa ja Pommerissa olivat antaneet hänelle hyvän ymmärryksen raudan käyttäytymisestä. Hän ei ehkä itse käsitellyt nippuvasaraa, hikoillut ahjon lämmössä tai menettänyt kuuloaan meltoa paukuttavan vasaran loputtomassa kalkkeessa, mutta teoreettisella tasolla hän opetti sepät rautaruukin tarpeiden mukaisiksi ammattimiehiksi. Sen lisäksi hän oli sinnikäs, liikemiesvainuinen ja henkilökohtaisesti myös rohkea. Hänenkin kerrotaan Suomen sodan aikaan hääräilleen valepuvuissa venäläisten linjojen takana toimittaen tietoja vihollisesta Ruotsin sodanjohdolle Tukholmaan. Myös isä näki hänessä potentiaalia, sillä vuodesta 1806 ruukki ja kartano enemmän tai vähemmän olivat muodostuneet Gustaf Adolfin maailmaksi. Kenties isän kritiikki ulkomaankauppaa vieroksuvista pojista ei koskenut hänen kuninkaan mukaansa nimeämää neljänneksi vanhinta poikaansa. Varmaa on vain se, että mikäli ilman energistä ja muuntautumiskykyistä omistajaa Östermyra olisi kuihtunut nopeasti pois.